tiistai 3. maaliskuuta 2015

Puku pikisilmäiselle pojalle

Löysin tällaista aivan ihanaa joustavaa
 vakoraitaista velouria pakanlopun
 edullisesti viime vuoden puolella, 
mutta nyt vasta tein siitä ensimmäisen vaatteen.


Hupun vuori ja resorit ovat sammalenvihreitä, 
tässä ylimmässä kuvassa väri näyttää kirkkaammalta kuin on oikeasti.

Tähän jumppikseen tein piilovetoketjun, 
ja samalla huppu sai kivan reunuksen :)

Piirsin pukuun kaavat tavallisen trikoisen leikkipuvun kaavan pohjalta, 
koska monet collegejumppisten kaavat ovat valtavan leveitä.

Puku päätyi tälle hurmaavalle tummasilmäiselle pikkuherralle,
 joka on vain pari viikkoa Rubenia nuorempi.
Eihän tämän värinen puku sinisilmäiselle sopisikaan! :D

Kaavaa piirtäessäni tein virhearvion lahkeiden pituudesta,
 ja pidensin niitä vielä jonkin verran purkamalla lahjeresorit ja
 lisäämällä ruskeaa kangasta lahkeensuihin.
Tikkasin lisäpalojen saumat päältä,
etteivät saumat hankaisi pientä konttijaa :)




Tein pukuun kaarevat taskut. 
Leikkasin aluksi melkein puoliympyrän muotoiset palat 
ruskeaa kangasta ja leikkasin siihen taskun suun.

Sen jälkeen leikkasin resorikaitaletta
 noin 4 cm leveydeltä 0,8x taskun ulkoreunan pituus
 ja toisen kaitaleen samalla kertoimella taskunsuuta varten.
Taitoin kaitaleen pitkittäin kaksinkerroin
 ja ompelin sen kiinni taskun reunaan 
oikeat puolet vastakkain resoria samalla venyttäen,
 ja saman tein taskun suuulle. 

Tämän jälkeen tikkasin päältä sauman litteäksi molemmista,
 silitin taskupalat, ja ompelin etukappaleeseen kiinni kaksoisneulalla.
Lopullisesti tasku kiinnittyi paikoilleen, 
kun etu- ja takakappale yhdistettiin kyljestä :)



Hupun niskasauman saa kivasti piiloon, 
kun laittaa hupun päällimäisen kankaan pääntielle
 takakappaleen päälle oikeat puolet vastakkain,
 ja hupun vuorikankaan taas oikea puoli vasten takakappaleen nurjaa puolta,
 ja surauttaa kaikki kolme kangasta näin kiinni toisiinsa ns. niskasaumasta.



Ps. Jos teet jumppiksen tavallisesta potkupuvun tai leikkipuvun kaavasta, huomaa että kannattaa piirtää kaava kokoa suuremmasta koosta kuin mitä tarvitset. Ja kannattaa lisätä myös niska-haarapituutta. (Jumppiksessa hyvä olla väljyyttä enemmän kuin potkupuvussa)
Tästäkin puvusta tuli noin reilu 70 senttinen 
kun käytin 80cm potkupuvun kaavaa 
(johon vielä lisäsin niskahaarapituutta)



Eikä siinä vielä kaikki!

No ei vaan, huijasin,
oli siinä nyt kaikki tällä kertaa :D





4 kommenttia:

  1. :D hienoa hienoa! Kyllä sopis silti oikeen hyvin sinisilmäisellekkin, ja ekstrahyvin sopis muuten punapäiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten sopiskin punapäisellekin :D Mutta vihreäsilmäisellekin paremmin kuin sinisilmäiselle :)

      Poista